Tuntien kuvaukset

Pentutunti

Heti pennun muutettua kotiin alkaa tärkeä sosialistamisvaihe. Pentuajan kokemukset vaikuttavat koko sen elämän. Pentutunneilla pääsette harjoittelemaan eri ihmisten ja koirien seurassa olemista sekä totuttelemaan kodin ulkopuolisiin ääniin. Kun koira saa paljon hyviä kokemuksia, hänen luottamus uusiin asioihin kasvaa. Arkitaitojen lisäksi kurssilla harjoitellaan myös tärkeintä taitoa eli rauhoittumista. 4 x 60 min 60 €

Hihnatunti

Tunnilla vahvistetaan löysällä hihnalla kulkemista sekä rauhallista ohittamista. Lisäksi opetellaan rauhoittumista ja keskittymistä eri häiriössä. Tavoitteena mukavat ja rennot lenkit. Tunti sopii kaikenlaisille koirille! 4 x 60 min on 60€.

Perhetunti

Perheessä on monenlaisia eri tapoja olla koiran kanssa. Joku perheestä haluaa koiran kanssa leikkiä sisällä, toinen jahdata pitkin pihaa ja kolmas ei halua tehdä mitään. Tämä voi aiheuttaa koiralle epäselvyyttä siitä, mitä häneltä toivotaan ja sitä kautta lisätä stressiä. Luomalla yhteiset säännöt ja tutustumalla mielekkääseen tapaan aktivoida koiraa, saadaan koko perheelle toimivat mallit elää koiran kanssa.  Yksityistunnit 40 € 45 min (yksi koira) Omaryhmä 60 € 60 min (2 koiraa tai enemmän)

Yhteistyötunnit

Koira hankitaan kaveriksi, mutta arjessa tuleekin esiin ongelmia kuten yksin jääminen, koiran jatkuva seuraaminen, hyppiminen, haukkuminen ja tavaroiden tuhoaminen. Kurssilla käydään läpi, miten koiralle voi tarjota parempia vaihtoehtoja, ja miten saadaan luopumaan ei-toivotusta -käyttäytymisestä.  Viikkoryhmä Kesto 4 x 1h Hinta 60 €

Arkitunnit

Innokkaan koiran energiaa pyritään purkamaan pitkillä lenkeillä ja kotipihalla pallon heittelyllä, mutta se ei ratkaise ongelmaa. Moni huomaakin pian, että koira tarvitsee koko ajan lisää ja lisää pallon heittelyä. Koira oppii hyppimään ja komentamaan omistajaansa ja lenkit muuttuvat koko ajan haastavimmiksi. Kurssin aikana opitaan, miten koiran toimintaa vahvistetaan haluttuun suuntaan ja miten esiintulleita haasteita on hyvä lähestyä. Yksityistunnit 40 € 45 min (yksi koira) Omaryhmä 60 € 60 min (2 koiraa tai enemmän)

Aktivointitunti

Aktiiviset ja energiset koirarodut ovat suosittuja, mutta koiranomistajalle voikin tulla yllätyksenä, miten paljon purettavaa kapasiteettia löytyy. Ajatellaan, että liikunnalliselle ja aktiiviselle perheelle sopii hyvin energinen koira, mutta sitten koiran kanssa omaehtoisen treeniajan, ja -motivaation löytämiseen ei aina löydy ideoita tai taitoa. Tunti tarjoaa hauskan yhteisen harrastuksen koirakolle ja samalla koira pääsee purkamaan energiaansa.  Kesto 4 x 1h Hinta 60 €

Kuka minä olen

Koirakoulu Ama on saanut nimensä ensimmäisen oman koirani Amandan mukaan. Amanda oli lempeä ja hyvähermoinen beagle, joka kulki mukanani kasvaessani aikuiseksi. Se asui kanssani ensimmäisessä omassa asunnossa, muutti mukanani uuteen opiskelukaupunkiin, poseerasi hääkuvassa ja käveli mukana esikoispoikani vaunulenkeillä. Yhteensä 14-vuotta opimme toisistamme päivittäin uutta.  Meillä kaikilla on varmasti omat mielikuvamme ja haaveemme siitä millaista on elää koiran kanssa. Ama opetti minulle, että koira voi olla jotain muuta kuin aluksi ajatteli, mutta silti se voi antaa paljon enemmän kuin osasi edes toivoa. Minä halusin aktiivisen kaverin, jonka kanssa käydä pitkillä lenkeillä ja koirapuistossa leikkimässä. Amanda sen sijaan nautti sohvalla makoilusta ja…

Kouluttaja

Satu Halmela
– Porilainen koiraharrastaja

Omat koirat:
Amanda Beagle
Asta Kooikerhondje
Atte Bordercollie

Viikkokurssit

Tiistai
Pentutunti
17:00-18:00
Aktiviointi 18:00 – 19:00

Keskiviikko
Pentutunti
17:00-18:00
18:00-19:00
Aktiviointi 19:00 – 20:00

Torstai
Aktiviointi 17:00 – 18:00
Pentutunti
18:00-19:00
Hihnatunti
19:00-20:00

Perjantain aamuvuoro
Aktivointitunti
10:00 -11:00

Sunnuntai
Rally-Toko
15:00 -16:00
Agility
17-19

Käytänteet

Koirakoulun pihasta löytyy parkkitilaa johon auton voi pysäköidä. Kaupungilta päin tullessa pihaan käännytään ennen Rauhanpuiston risteyksen liikennevaloja.

Odota tunnin alkamista pihalla ja kun vuorosi alkaa, tunnin ohjaaja huutelee ryhmän sisälle.

Hallin sisältä löytyy jokaiselle oma paikka, johon voi jättää tavarat ja jossa tunnin aikana ollaan myös taukoisin.