
Keinot löytyvät, kun keskittyy ratkaisuihin ja lakkaa tuijottamasta ongelmaa.
Koirakoulu Ama on saanut nimensä ensimmäisen oman koirani Amandan mukaan. Amanda oli lempeä ja hyvähermoinen beagle, joka kulki mukanani kasvaessani aikuiseksi. Se asui kanssani ensimmäisessä omassa asunnossa, muutti mukanani uuteen opiskelukaupunkiin, poseerasi hääkuvassa ja käveli mukana esikoispoikani vaunulenkeillä. Yhteensä 14-vuotta opimme toisistamme päivittäin uutta.
Meillä kaikilla on varmasti omat mielikuvamme ja haaveemme siitä millaista on elää koiran kanssa. Ama opetti minulle, että koira voi olla jotain muuta kuin aluksi ajatteli, mutta silti se voi antaa paljon enemmän kuin osasi edes toivoa. Minä halusin aktiivisen kaverin, jonka kanssa käydä pitkillä lenkeillä ja koirapuistossa leikkimässä. Amanda sen sijaan nautti sohvalla makoilusta ja halusi päättää omat lenkkipolkunsa. Koirapuistossa se viihtyi vain harvoin. Omapäisyys saattoi joskus turhauttaa, mutta siitä oli monessa tilanteessa hyötyä. Amandaan pystyi luottamaan muuttuvissa tilanteissa, eikä se stressaantunut uusista asioista.
Amandan jälkeen minulle tuli Asta, jonka kanssa olen saanut nauttia pitkistä lenkeistä ja joka on aina valmiina treenaamaan yhdessä. Olemme kierrelleet retkeilyreiteillä ja monilla agilityn kisakentillä. Vaikka Asta on loistava harrastuskaveri, se on varautunut ja epävarma monessa tilanteessa. Nämä ovat asioita, jotka kulkevat arjessamme ja joita vahvistamme jatkuvasti. Palkkaan Astaa edelleen ihan mitättömiltäkin tuntuvista asioista. Esimerkiksi siitä, että ohitamme kummallisen liikennemerkin, tai jos se tulee kotipihalla kutsusta luokseni.
Nämä kaksi täysin erilaista koiraa ovat opettaneet minulle paljon siitä, miten asioita voi tarkastella. En enää ajattele, että koira tekisi jotain ilkeyttään tai joku asia tekisi ongelmakoiraksi. Ajattelen ennemmin, että jokin asia aiheuttaa reaktion ja se vaatii uuden toimintamallin. Tähän on olemassa myös hyvä harjoitus, joka sopii kaikille koirien omistajille.

Ensiksi kirjoitetaan lista, johon merkataan kaikki asiat, mitä koiran kanssa tehdään päivän aikana. Esimerkiksi aamupala, nopea pissalenkki pihalla, pallonheittoa töiden jälkeen, iltaruoka, pitkä iltalenkki ja sohvalla rapsuttelua. Sen jälkeen luetteloidaan, mitkä asiat ovat toimivia, ja mitkä taas vaikuttavat negatiivisesti suhteeseen. Esimerkiksi koira tervehtii lenkillä iloisesti ihmisiä ja rauhoittuu iltaisin tyytyväisenä kotisohvalle. Suhdetta hiertää se, että koira haukkuu vastaantuleville ja hyppii päin kotiin tullessa. Listojen jälkeen voi vetää yhteen mitkä asiat vaativat muutosta tai vahvistusta ja mitkä asiat ovat koiralle toimivia malleja. Moni koira tarvitsee päivittäiset lenkkinsä, mutta lenkin aikana voi vahvistaa rauhallista ja sujuvaa kävelyä. Sen sijaan kiihdyttävän pallonheiton voi jättää hetkeksi pois ja keksiä muuta aktiviteettiä koiralle, kuten esimerkiksi namien piilotusta nurmikolle.
Olen oppinut, että motivoitunut ja sinnikäs koira on koirakon hyvän yhteistyön tulos. Kolmas koirani Atte onkin saanut näillä opeilla hyvän alun elämälleen. Tosin vahva ja päättäväinen uros vaatii taas uudenlaisia malleja ja erilaista toiminnan vahvistamista. Olen ymmärtänyt, että yksi onnistumisen avain on oppia havannoimaan koiraa. Me ihmisinä helposti tulkitsemme koiran ajatuksia sen sijaan että havannoisimme toimintaa. Esimerkiksi voimme ajatella, että koira ei halua totella minua, koska se ei tule luokse käskiessä. Syy voi yksinkertaisesti olla siinä, että koira tarvitsee lisää vahvistusta haluttuun toimintaan eli lähellä pysymiseen.
Perustin koirakoulu Aman, koska uskon, että moni koirakko tarvitsee vahvistusta nimenomaan arjen asioihin. Lisäksi moni tarvitsee luottamusta siihen, että he eivät ole epäonnistuneita koiranomistajia, vaikka heillä olisi vahvistettavia asioita. Minulla ei ole vastausta kaikkeen, mutta uskon, että moneen haasteeseen löytyy keinot, kun niitä yhdessä mietitään. Saan paljon viestejä juuri siitä, että omistaja kokee koiransa olevan ihan riiviö tai koko kulmakunnan kamalin tapaus. Yleensä kun näen nämä koirakot, järjestäen ihmettelen, mistä omistaja on puhunut. Vastassa saattaa olla energinen ja riehakas kaveri, joka vain tarvitsee vain parempia vaihtoehtoja omalle toiminnalleen.
